Viitamies erosi vastalauseena Räsäselle

Suhteemme kristilliseen seurakuntaan muotoutuu perusasioiden ymmärtämisen (tai ymmärtämättömyyden) pohjalta

Tämän blogin aloittaminen on ollut mielessäni pitkään. Kun näinkin ahkerasti usealla foorumilla ja nimimerkeillä ottaa kantaa kirkollisiin ilmiöihin, olisi enemmän kuin kiva avata blogi, johon kerää päällimmäisiä huomioitaan päivän puheenaiheista. Kirkollisilla asioilla tarkoitan siis kristillistä seurakuntaa laajasti ottaen, nimellisesti ja tosiasiallisesti. Kirkko-sanahan jo sinällään pitää sisällään useita merkityksiä.

Kaikki jotka uskovat Raamatun ilmoittamaan Jeesukseen, allekirjoittaen kristinuskon keskeisen perustan - Jumalan lapseksi tulemisen ja olemisen henkilökohtaisen uskon kautta - ovat yhdessä Kristuksen kirkko. Kirkko on Pyhän Hengen luoma ja ylläpitämä yhteys, oikeastaan ykseys, josta kristillinen perinne käyttää kuvia "Kristuksen ruumis" ja "Morsiusseurakunta". Rajoittaen itsensä seurakunnan pääksi Kaikkivaltias Jumala on sitonut tahtonsa julkitulemista ja ilmenemistä uskovaisiin eli kristittyihin. Hän ei ole koko ruumis vaan ainoastaan pää. Vain pään yhteydessä, riippuvaisina Herrastaan, kristityt voivat toimia tarkoituksenmukaisella tavalla. Tätä riippuvaisuutta Jeesus kuvaa vertauksella viinipuusta: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä."

Kristittyjen yhteys ei pohjimmiltaan ole "organisatorinen" (järjestelmään perustuva) vaan "orgaaninen" (elämään perustuva). Puun oksissa virtaa puun elämä. Kristus kristityissä yhdistää heidät. Yhteyden käytännöllinen toteuttaminen on sitten järjestetty myös organisatorisella tasolla (mm. ensimmäinen korinttolaiskirje luku 12 ja efesolaiskirje luku 4).

Tästä kristillisestä kirkosta (Kristuksen ruumis, morsiusseurakunta, viinipuu) kirjoittaessani en yleensä käytä sanaa kirkko. Käsitteellisesti parempi on puhua seurakunnasta. Apostolisessa uskontunnustuksessa tämä ns. universaali, kaikkien aikojen kaikki Jumalan lapset kaikkialla käsittävä seurakunta, ilmaistaan sanoilla "minä uskon pyhän yhteisen seurakunnan,pyhäin yhteyden".

Suomen oloissa kristikunnan sisällä tapahtuvia ilmiöitä seuratessa on pakko ottaa kantaa myös evankelisluterilaisen kirkon nimellä kulkevaan organisaatioon. Luterilainen kirkko on pitänyt esillä ajatusta kuolleista ja elävistä jäsenistä. Kastetut ja konfirmoidut mutta ei-uskovat (todellisuudessa siis ei-kristityt) kirkon jäsenet ovat sen kuolleita, vailla hengellistä elämää olevia jäseniä, joita elävät eli omakohtaisesti Jeesukseen uskovat kutsuvat sisälle elämään, sisälle armoon. Nykyään tätä kahtiajakoa ei juurikaan pidetä esillä. Ikävä kyllä.

Pauliina Viitamies

Erosin tänään kirkosta. Niin ovat tehneet viime päivinä monet muutkin. Olen kuunnellut tarkasti sitä, kuinka ev.lut. kirkon johtajat ovat kommentoineet Kristillisdemokraattien puheenjohtajan, kirkollisasioista vastaavan ministerin ja kansanedustaja Päivi Räsäsen viimeisintä avausta. - - Olen ollut hänen kanssaan tunnin mittaisessa suorassa radiolähetyksessä keskustelemassa abortista ja mm. silloin, jouduin ihmettelemään hänen julmaa asennettaan niihin naisiin, jotka joutuvat syystä tai toisesta tämän ratkaisun tekemään. - - Olen pettynyt siihen, että kirkon johtajat eri tasoilla ovat jo usean vuoden ajan vähätelleet kirkollisasioista vastaavan valtioneuvoston jäsenen sanojen merkitystä. - -  Liityn kotiseurakuntaani takaisin heti sen jälkeen, kun Räsäsen jatkuvat ääneen ajattelut vähemmistöistä tuomitaan oikeasti ja kun hänen naisten itsemääräämisoikeuden mitätöinnistä tehdään selkeä pesäero. Oma Jumalani ei tuomitse ketään, vaan pitää jokaista ihmistä samanarvoisena.

( Pauliina Viitamies, SDP:n kansanedustaja, 12. 7. 2013 )

Arvoisa Pauliina

Viittaat Räsäsen julmaan asenteeseen aborttiin päätyneitä tai päätyviä kohtaan. Mainitsemaasi radiolähetystä en ole kuullut - onko se jostain kuunneltavissa, mielelläni kuuntelisin. Räsäsen viimeisimmässä avauksessa, Kansanlähetyspäivien seminaarissa pitämässään keskustelun alustuksessa, en julmuutta havainnut. Aborttikysymys on vaikea ja varmasti tunteita koskettava. Siitä on vaikea puhua yksinkertaistuksiin ja ylilyönteihin sortumatta. Keskustelun tuoksinassa tulemme helpostikin leimanneeksi vastapuolta tavalla, joka ei ole asiallinen. Kriittinen keskustelu sinällään on sallittua, jopa suotavaa. Se ei vielä ole julmuutta. 

Kritiikkiä on esitetty ja saa esittää moneen suuntaan, koska on monenlaisia näkökohtia, erilaisia tarkastelupisteitä. Abortti on aina "julma" toimenpide. Se ei ole hienovarainen, siisti luomen tai ihokarvojen poistaminen. Säärikarvojen repäisy liimapaperia käyttäen sattuu hetkellisesti, mutta kipu unohtuu. Abortista jää aina jonkinlainen haava.

Syntymättömien oikeuksista puhuminen ja peräänkuuluttaminen kuuluu elämänkunnioitukseen. Tästäkin asiasta voidaan toki puhua monella tavalla, voi olla että olen joskus itsekin syyllistynyt kärjistyksiin, ehkä jopa jonkinlaiseen julmuuteen. Joskus vain on pakko olla suorasanainen. Suomessa tehdään vuosittain yli 10.000 aborttia. Onko tämä mielestäsi normaalia, kaikin tavoin ok? Asiaa ei voi vaieta ja tehdä olemattomaksi vetoamalla naisen itsemääräämisoikeuteen. Ei tietenkään nainen yksin ole "syyllinen" ei-toivottuun raskauteen, ja raskaudenkeskeytykseen on monia, ei ainoastaan yhdenlaisia syitä. Minulle kristittynä lähtökohtana on elämän kunnioittaminen sen alkeellisimmassa muodossa.

Räsäsen puheenvuoro oli ja on tärkeä. Räsänen - tai hänen sanomisiinsa tarttunut ja niitä vääristellyt, lauseita asiayhteyksistä irrottanut media - on jälleen nostanut julkiseen keskusteluun yhteiskunnallisen ja kirkollisen elämän kipupisteitä.

Kirkkokunnasta eroaminen ei tarkoita Kristuksen ruumiista eroamista, sitä että henkilö lakkaisi olemasta kristitty. Joissain tilanteissa kirkkokunnasta/herätysliikkeestä/lahkosta irrottautuminen saattaa olla ainoa ratkaisu, jonka henkilö kristittynä näkee itselleen mahdolliseksi, mutta "enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä" -kohun synnyttämää eroaaltoa ja siihen liittyvää keskustelua tarkastellessani mieleeni väkisinkin nousee kysymys, kuinka moni nyt evankelisluterilaisesta kirkosta eronneista on tai on ollut kristitty? Kuinkahan moni heistä uskoo edes siihen mikä kristillisyydessä on tärkeintä ja aidointa ja mikä on jokaisen kristillisen kirkon, myös luterilaisen kirkon oppien luovuttamaton perusta.

Mikä on heidän suhteensa Jeesuksen neitseelliseen sikiämiseen? Jeesuksen uhrikuolemaan ristillä ainoana sovituksena ja pelastuksena, syntien anteeksiantamukseen Hänen nimessään ja veressään? Jeesuksen ylösnousemus?

Kristillisen seurakunnan yhteisen perustan lisäksi voidaan tarkastella kirkkokuntien, herätysliikkeiden ja lahkojen erityisoppeja. Evankelisluterilaisen kirkon erityisopeista huomattavin on kasteoppi. Kuinka moni evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvista vie lapsensa kasteelle siitä nimenomaisesta syystä, että lapsi ennen kastettaan on synnin tahraama ja että hänet kasteessa siirretään Jumalan valtakuntaan? Kuinka moni edes tietää evankelisluterilaisen kirkon kasteopin olemusta, jonka mukaan kastamattomana kuoleva vauva periaatteessa joutuu kadotukseen - tähänhän perustuu vammaisille tai muuten sairaalle lapselle annettu hätäkaste. 

Äärimmäiset, perustavanlaatuiset kysymykset voivat vaatia äärimmäisiä kannanottoja. Julkinen kirkosta eroaminen ja Räsäsen (tai kirkon johtajien) nimeäminen eron syyksi on äärimmäistä kannanottoa sekin. Siihen on oikeus. Joskus ehkä velvollisuuskin. 

En tiedä suhdettasi kristillisen kirkon perustaan, syntiemme tähden ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen, mutta kristillisen kirkkokunnan jäsenenä olet ainakin periaatteessa tunnustanut uskosi Häneen. Toivon että edelleen ja entistä vakaammin haluat Häneen uskoa, Hänen puoleensa kääntyen etsiä vastausta kysymyksiin, jotka nyt jakavat kristillistä kirkkoa. Itse olen Räsäsen linjoilla ja tunnistan hänen kannanotoissaan paljon sellaista minkä Raamatun pohjalta näen ainoaksi oikeaksi ajattelumalliksi. Toivon että Kristus johtaa minut parempaan ymmärrykseen ja ajattelun muutokseen jos olen väärässä.

Jeesukseen Kristukseen tunnustautuen voimme kokea yhteyttä erilaisista ajattelumalleista huolimatta. Jos yhteinen usko puuttuu - puuttuu edellytys yhteyteen. Yhteyttä voimme kokea ihmisinä, samaan ihmiskuntaan kuuluvina etsijöinä, kyselijöinä - mutta syvempää, hengellistä yhteyttä en voi kanssasi kokea ja niin yhdessä rukoillen olla etsimässä tietä eteenpäin, jos emme tunnusta samaa auktoriteettia, samaa Herraa.

Sosiaalidemokraattien sivulla julkaistun blogisi viimeiseen, mielestäni tärkeimpään lauseeseen, palaan huomenna.

Mitä kristillinen kirkko siis on?

"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on."
( Efesolaiskirje 4:11 - 16 )

Omasta puolestani sanoudun irti sellaisesta lahkohengestä, joka ei tunnusta Kristuksessa olevaa pyhien yhteyttä. Huomaa! En sanoudu irti niistä Jeesukseen uskovaisista, jotka ovat Kristuksessa, vaikka he eivät vielä näekään pyhien yhteyttä niin suurena ja laajana kuin se on. Kerta kaikkiaan asia on niin, että kaikki Kristuksessa olevat pyhät ovat minun veljiäni ja sisariani, vaikka minä en heitä siksi tunnustaisikaan. Ja päinvastoin. Kyllä minäkin vaivainen, mutta armoitettu syntinen olen sinun veljesi, jos olet Herrassa, vaikka sinä et minua veljeksesi tunnustaisikaan... Mikään kirkkokunta, tai uskon suunta, eli uskovain ryhmä yksinään ei ole Kristuksen ruumis, vaan kaikki Kristuksessa olevat pyhät ovat Hänen ruumiinsa. Näin me olemme kytketyt ikäänkuin renkaat ketjussa toisiimme. Eikä tässä auta vastaan sanominen, sillä taivaasta päin nämä asiat on järjestetty... Uskovien keskinäiset riidat ovat syntiä tätä ruumista vastaan, heikentäen sen toimintakykyä. Sortaessasi tämän ruumiin jäseniä, vaikka ne ovatkin ehkä huonoja ja pieniä, tuotat tuskaa koko ruumiille.
( Lauri Hokkanen, "Nyt on herättävä!", Ristin voitto 1937 )

Ainoastaan tämä seurakunta, ei ihmisoppien vaan Pyhän Hengen yhdistämänä, on tosi kirkko. Pyhän yhteisen seurakunnan jäsenet eli kaikki kristityt yhdessä ovat Kristuksen morsian. Yksi pyhä seurakunta, jonka "ylkä" maailmanaikojen lopulla noutaa "taivaalliseen hääjuhlaan", kuten ns. tempausopin kannattajat uskovat. Yksittäinen kristitty ei ole morsian vaan kaikki kristityt yhdessä ovat Kristuksen morsian.

Morsian haluaa pysyä puhtaana ja hän kaunistaa itseään sulhasta varten. Samoin kristityn tulee kantaa huolta omasta ja kristillisen seurakunnan tilasta. Linjaukset voivat olla kipeitä, niitä ei ole helppo tehdä, mutta ne ovat välttämättömiä. Esimerkiksi oppia kolminaisuudesta ei olisi tarvinnut muotoilla ellei kirkon sisälle ei olisi hiipinyt harhaopettajia, jotka väärintulkitsivat ja kiistivät raamatullisen totuuden. Toisaalta tarvitaan myös "raamatullisina totuuksina" pidettyjen oppien kyseenalaistamista eli kriittistä keskustelua. Tässä jännitteessä kristitty elää, mutta Hän ei elä neuvottomana, avuttomana, omien käsitystensä ja tuntemustensa tai yhteiskunnassa kulloinkin vaikuttavien virtausten varassa.

Kristittyinä tiedämme kulkevamme ylösnousseen ja läsnäolevan Herran seurassa, yhteydessä, jossa Jumala kaiken aikaa ristin kautta vapauttaa meitä oman minämme orjuudesta. Sen edellytys on, että myönnämme Jumalan olevan mielipiteistämme riippumaton todellisuus, ja sitten - Jumalan sanan ja rukouksen kautta - etsimme Hänen johdatustaan.

Kristitty ei ole itsensä oma, 1.Kor.6:19. Hän on toiseen todellisuuteen kuuluva, Jumalan omaisuutta. Tässä todellisuudessa hänet on kutsuttu elämään katoavan maailman keskellä, ei tuomiten vaan rakastaen. Rakkauteen kuuluu Jumalan sanan totuuksien ylläpitäminen. Silloinkin kun toiset sanovat totuutta rakkaudettomuudeksi tai valheeksi, julmuudeksikin.


[Kirjoitettu 13. ja 14. 7. Julkaistu 14. 7.]