Kirjoitus on lohkaistu laajemmasta blogitekstistäni "PRIDE-LIIKKEEN ARMO JA SUVAITSEVAISUUS. Pintaraapaisuja sateenkaariaktivismin suvaitsevaisuuteen ja evankeliumin vastaus 2000-luvun ihmiselle, 1/9" jonka olen kirjoittanut pääosin syyskuun alkupuolella. Aikomukseni oli julkaista kaikki osat yhdessä, mutta koska ne ajan puutteen johdosta ovat edelleen viimeistelyä vailla, irroitan tähän katkelman tuosta ensimmäisestä osasta. Tämä on siis kirjoitettu syyskuun 2019 alussa. Syytökset Räsäsen raamattusiteerausta kohtaan tuntuvat jatkuvan edelleen ja vyöry vain paisuu. Hyvää tässä on se, että nyt laajemmatkin piirit tulevat tietoiseksi siitä mitä Raamattu sanoo. Kirjoituksen lopussa tänään kirjoittamani lisäys. Asiasta laajemmin kirjoitussarjan muissa osissa.

KAIKKI OVAT JUMALAN KIRKKAUTTA VAILLA JA SAAVAT LAHJAKSI PELASTUKSEN

Ranneliikkeen 5.8.2019 julkaisemassa uutisessa kolmeen kansanedustajaan (Päivi Räsänen, Hussein Al-Taee, Juha Mäenpää) kohdistuvasta esitutkinnasta aiheeksi nostetaan erityisesti Räsäsen sanomiset. Uutisen otsikko on "Räsänen pride-kommenttiinsa liittyvästä tutkintapyynnöstä: Luotan siihen, että Suomessa on edelleen luvallista siteerata Raamattua". Uutisen kirjoittanut Mollgren lainaa Kristoffer Ignatiuksen Twitter-kommenttia:

- Puhut sananvapaudesta ja uskonnonvapaudesta. Samaan aikaan usutat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä keskelle vihaa nojaten Raamattuun. Etkö ole jo saanut tarpeeksi pahaa mieltä aikaan? Saat mut tosi surulliseksi. Mä hyväksyn sinut ja kirkon, milloin pystyt samaan?

Ennen kuin tarkastelen Ignatiuksen mainitsemaa vihaa ja siihen usuttamista, pieni huomio joidenkin sateenkaariliikkeen peesaajien somessa viljelemästä "ääriuskovaiset haluavat kuolemaa homoille" -retoriikasta. Jotkut ovat toistaneet väitettä jonka mukaan Räsänen lainaa Raamatusta kohtaa jossa vaaditaan homoille kuolemantuomiota. Väite edustaa Räsäsen raamattusitaatin ja oikeastaan koko kristinuskon tahatonta tai tahallista väärin ymmärtämistä. Tästä huolimatta en ole nähnyt yhdenkään sateenkaariliikkeen edustajan korjaavan harhaanjohtavaa tulkintaa. Liikkeessä on useita kirkollisissa piireissä toimivia henkilöitä, jotka ovat selvillä Paavalin teologisen opetuksen luonteesta.

Raamatunkohdan oikeaan ymmärtämiseen riittää kun lukee koko luvun ja miettii mitä siinä oikeasti sanotaan. Tarvittaessa voi lukea koko Roomalaiskirjeen ja mieluiten koko Uuden testamentin.

Kun Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku päättyy "jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät" (1:32), johdonmukainen kysymys on, ketkä ovat ansainneet kuoleman ja mitä ilmauksella tarkoitetaan. Se, että jonkun osoitetaan ansainneen raskaimman mahdollisen tuomion, ei automaattisesti tarkoita, että tuomiolle vaaditaan täytäntöönpanoa.

Uudessa testamentissa on useita Jumalan vanhurskaasta eli Hänen pyhyydestään johtuvasta oikeudenmukaisesta tuomiosta puhuvia kohtia. Jeesus puhuu Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta muun muassa vuorisaarnassa, jossa hän käyttää ilmauksia "on ansainnut suuren neuvoston tuomion" ja "on ansainnut helvetin tulen" (Matt.5:22).

Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun tekee poikkeukselliseksi vain se, että tässä seurakunnan opetus keskittyy tietynlaisten syntien juureen, luodun palvelemiseen ja palvomiseen Luojan sijasta (1:25). Kun näkyvän maailman yhteydet näkymättömään katkaistaan ja asiat itsessään asetetaan omiksi lähtökohdikseen, niihin ei enää edes yritetä suhtautua asioiden luonteen mukaisella tavalla; ratkaisevaa on, että ihmiset tekevät tämän vaikka tietävät tai ainakin heidän olisi mahdollista tietää, etteivät asiat ole syntyneet itsestään: "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa" (1:20).

Se, että ihminen riistää luomakunnan arvon Jumalan luomana ja alentaa itsensä viettiensä ja himojensa määriteltäväksi, minkä huipentumaa ovat seksuaaliset luonnottomuudet ja jakeissa 1:26,27 erityisesti mainittu homoseksuaalinen käyttäytyminen, ei tietenkään tarkoita, että muut synnit jäisivät vaille yhtä oikeudenmukaista tuomiota. Jos tämä on jäänyt epäselväksi ensimmäisessä luvussa, seuraavat luvut eivät jätä asiassa minkäänlaista tulkinnanvaraa. Kaikki ovat tuomion alla. Se että kaikki ovat ansainneet tuomion, ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki tuomittaisiin. Itse asiassa ketään ei vielä tuomita. Elämme armon ajassa, jossa Jumala kutsuu luotujaan pois tuomion alta, pelastukseen. Jeesuksen sanoin: 

Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi, (Joh.3:17).

Viimeistään jaejakso Room.3:21-26 tekee asian selväksi: Jumalan oikeudenmukainen tuomio raukeaa Jeesuksessa. Jumala ei katso henkilöön (2:11). Pelastus kuuluu erotuksetta kaikille (3:22). 

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (3:23,24).

Homoseksuaalisissa suhteissa elävät ovat ansainneet tuomion, aivan, mutta kaikki muutkin syntiset ovat ansainneet tuomion ja ovat sen alla, erotuksetta. Kristinusko ei ole lakiuskonto, joka perustuisi Jumalan tuomioon ja tuomitun yrityksiin lepyttää tuomaria ja ansaita armahdus. Kukaan ei kykene elämään niin puhdasta elämää että sen perusteella voisi tulla osalliseksi Pyhästä Hengestä. Yrityksemme ovat tuhoontuomittuja. Syntinen ei voi tehdä itseään pyhäksi, koska hänen yrityksensä jo itsessään ovat synnin tahraamia. 

Kristinopin mukaan ihmisen synnillisyys ei ole ainoastaan teoissa joita hän tekee, vaan itse olemuksemme todistaa että olemme syntisiä. Kristuksesta irrallaan oleva ei ole Jumalan yhteydessä, ei ole Jumalan lapsi.

Jeesuksessa saatava pelastus, lahjavanhurskaus, sisältää uudeksi tulemisen. Syntinen saa Pyhän Hengen, joka yhdistää hänet Jumalaan ja jonka mukaisesti häntä ei enää nimitetä syntiseksi, vaan pyhäksi.

Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. (Ef.2:19-22)

Jumala ei kasvata lapsiaan peukalopuristimilla eikä piikkiruoskalla, vaan armon tilassa, kuten sateenkaariteologien parjaama Paavali kirjoittaa kirjeessään Tiitukselle:

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa... (Tiit.2:11,12).

Uskovan yhteys Jumalaan ei ole insituution, järjestelmän, opin tai uskomusten varassa, vaan armon varassa ja Pyhässä Hengessä. Ansaittu armo ei ole armoa. Armo saadaan lahjana Jeesuksen yhteydessä. Se merkitsee elävää suhdetta Jumalaan, joka tekee mahdolliseksi elää uudenlaista elämää. Jeesus kuvaa yhteyden kiinteää luonnetta sanoessaan itseään viinipuuksi ja uskovia oksiksi; oksissa virtaa puun elämä, jonka mukaista hedelmää ne kantavat, Joh.15:5. 

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:2)

Anteeksiantamus ei siis tarkoita että tuomion alta pelastuneella, kristityksi tulleella, olisi lupa jatkaa järjetöntä elämäntyyliä jossa luotu ja Luoja olivat toisistaan irti. Kun elämä saa merkityksen, se saa myös uudet arvot. Nämä arvot koskettavat myös yksilön tapaa toteuttaa seksuaalisuuttaan.

SYNNITÖN HEITTÄKÖÖN ENSIMMÄISEN KIVEN

Jeesuksen ja aviorikoksesta kiinnisaadun naisen kohtaaminen lienee parhaita kuvia tuomion ja armon suhteesta. Kertomusta lukiessamme (Joh. 8:3-11) huomaamme ensinnäkin, ettei Jeesus vähättele henkilön syntiä. Hänen mielestään kivitystuomio on sinällään oikeudenmukainen rangaistus näin raskaasta teosta. Jeesus antaa tuomareille luvan naisen kivittämiseen. Tuomion täytäntöönpanoon on vain yksi ehto, kivittäjien pitää itse olla synnittömiä.

Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.

Joidenkin mielestä kertomuksen kärki kohdistuu fariseuksiin, jotka olisivat halunneet kivittää naisen, mutta joutuivat väistymään, koska Jeesus osoitti juuri heidän olevan syntisiä. Tämä on vasta puolet kertomuksesta. Mielestäni kertomuksen olennaisin ja koskettavin osuus on ihmisen ja Jumalan kohtaaminen, jossa syntinen tulee osalliseksi synnittömästä. Sen sijaan että olisi laittanut tuomion täytäntöön ja kivittänyt syntisen Jeesus teki hänet osalliseksi anteeksiantamuksesta ja antoi mahdollisuuden elämän muutokseen: 

En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.

Kristinuskon perusta on anteeksiantamus ja armo. Emme saa sitä minkä olemme ansainneet, vaan minkä Jeesus on ihmiskunnalle ansainnut. Tämän myötä elämä saa uuden suunnan: älä enää elä samalla tavalla. Opettele elämään uuden arvomaailman mukaan. Jumalan armo antaa sinulle siihen voiman.

Kristillinen usko ei ole vain jotain mitä uskotaan, vaan uusi elämäntila jossa uskotaan. Emme ole täydellisiä, mutta kompuroidenkin saamme mennä eteenpäin, armon varassa.


Lisäys 19 11 19:

Mistä tässä nyt sitten on kyse. Pohjimmiltaan. Miksi täytyy nostaa homot esiin jotenkin erityisenä ihmisryhmänä? Miksi kristittyjen on tarpeellista alleviivata kantaansa, että Jumalan suunnitelma ihmisen seksuaalisuuden toteutumiselle on miehen ja naisen avioliitto, ja että kristitty ei voi elää homosuhteessa? 

Asian painottaminen on tarpeen ennen muuta siksi, koska sateenkaariliike on ryhtynyt vaikuttamaan kirkkoon, ja kirkossa on avattu ovea sen teologialle. Prideaktivismin mukaan kyse on tasa-arvosta. Kristillisestä näkökulmasta sateenkaariliikkeen yhdenvertaisuusvaatimus on epätasa-arvoa. Jumalan edessä kaikki ovat samassa lähtökohdassa, saman arvoisia. Kirkon tulee olla paikka, jossa jokainen voi kohdata evankeliumin haasteen kohdallaan, oman synnillisyytensä ja rikkinäisyytensä. Jokainen on kutsuttu kääntymään valoon. Tämä on yhdenvertaisuutta evankeliumin edessä. Jokainen saa sitten päättää mitä kristinuskosta ajattelee ja kuinka sitä kohdalleen soveltaa tai on soveltamatta. Sanoma on kuitenkin olemassa. 

Nyt kirkkoon kohdistetaan vaatimus, että on ihmisryhmä tai ihmisryhmiä, joiden kohdalla sanomaa ei saa olla olemassa tai että se tulee muuttaa. Tämä asettaa heidät epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa muihin sanankuulijoihin. 

Täytyy muistaa, että kun puhutaan kirkosta ja sen tehtävästä, puhutaan sekä yhteiskunnallisessa että kristillisessä kontekstissa. Perinteistä avioliittokäsitystä ja seksuaalietiikkaa edustavat kristityt eivät ole vaatimassa että koko yhteiskunnan täytyy toimia Raamatun mukaan. Yhteiskunta on tarkoitettu kaikille jäsenilleen ja sen tulee huolehtia kaikkien jäsentensä oikeuksista kohtuullisessa määrin ja asiallisessa suhteessa muiden oikeuksiin. Kyse on myös kristillisen seurakunnan oikeudesta toimia omissa puitteissaan kristillisenä. Tämä kuuluu uskonnonvapauteen. 

Kristilliseen seurakuntaelämään kuuluu oikeus kertoa kuinka Raamattu ohjeistaa kristittyä elämään. Ja että synnistä tulee tehdä parannus. Kristillinen seurakunta tulkitsee koko Raamattua Uuden testamentin valossa, evankeliumin kautta. Jokaisella on oma rikkinäisyytensä, myös heteroilla. Ja homofobiasta tulee ilman muuta tehdä parannus. Perinteisen ihmiskäsityksen ja seksuaalietiikan esilläpitäminen ei kuitenkaan ole homofobiaa, ei vihapuhetta eikä kiihottamista kansanryhmää vastaan. 

Kristillistä eetosta vastaan hyökkäävien olisi myös syytä pohtia retoriikkaansa ja muun muassa tapaa, jolla Räsästä ja hänen kannanottojaan on somessa riepoteltu. Räsäsen raamattusiteerausta on ehkä tahattomasti ymmärretty väärin, mutta aivan varmasti myös tahallisesti. Olisiko ehkä niin, että kristityt tässä ovatkin kansanryhmä, jota vastaan kiihotetaan?

Kristillistä seurakuntaa on vainottu sen syntymästä saakka ja usein hyvinkin väkivaltaisesti. Monessa maassa kristittyjä vangitaan ja kidutetaan, koska he uskovat Jeesukseen. Vuosisatojen saatossa kirkko on itsekin syyllistynyt vainoamiseen ja riistämiseen, muun muassa veriset ristiretket. Laitostuva kirkko katkaisi juurensa juutalaisuuteen ja tahallisesti vaikeutti juutalaisten mahdollisuutta ymmärtää ja vastaanottaa evankeliumi. Katolinen kirkko piti pitkään Raamattua pimenossa ja esti sen kääntämisen kansankielelle, etteivät ihmiset saisi tietää mitä Raamattu oikeasti sanoo. Tämä ei ole ollut evankeliumin mukaista vaan seurausta maallisesta kirkkopolitiikasta, liitosta maallisten hallitsijoiden kanssa, joille uskonto on ollut vain valtapolitiikan väline, keino hallita kansaa. 

Evankeliumi on kuitenkin sanoma Jumalan rakkaudesta. Rakkauden edessä joudumme kohtaamaan rakkaudettomuutemme. Joudumme myös huomaamaan taipumuksemme korvata Jumalan rakkaus jäljitelmillä ja korvikkeilla, jotka eivät vaadi tekemään parannusta synnistä.

Synnin läpäisemässä maailmassa evankeliumi merkitsee aina kipua. Oman vajavaisuuden ja raadollisuuden kohtaaminen ei ole helppoa. Kipuun myöntymisen kautta avautuu uusi tie, jossa emme koskaan ole yksin emmekä toivottomia. Evankeliumi merkitsee sanomaa elävästä, ylösnousseesta Vapahtajasta, joka on sekä tuonpuoleinen että tämänpuoleinen: Immanuel, läsnäoleva Hyvä Paimen.

En vaadi toisia uskomaan että tämä on hyvä tie, mutta kysyn, onko minulla lupa ajatella niin? Olen nähnyt kuinka evankeliumi muuttaa niin rikollisten kuin siivosyntisten ajattelua ja käyttäytymistä, erilaisista riippuvuuksista kärsiviä vapautuu sidoksista, ihmiset löytävät elämälleen sisällön, viha ja katkeruus vaihtuvat anteeksiantamukseen ja perheitä eheytyy. Onko minulla oikeus pitää kiinni tästä hyvästä sanomasta, kulkea tätä hyvää tietä, joka on muuttanut minun elämäni? Onko minulla oikeus pitää tätä esillä?

Ei ole pakko ajatella, että luonnottomuuden sanominen luonnottomuudeksi on rakkautta luonnottomuuden harjoittajia kohtaan ja tasavertaista kohtelua. Evankeliumia saa kritisoida ja on mahdollista väittää, että homoseksuaalisuuden luonnollistaminen vasta olisi rakkautta homoja kohtaan ja että tähän kristillinen evankeliumi velvoittaa. 

On asiallista vaatia että väitteet perustellaan. Homosuhteiden hyväksymistä on mielestäni mahdotonta perustella kristillisessä kontekstissa. Se vaatisi kristillisen lähimmäisenrakkauden erottamista taustastaan ja käsitteiden uudenlaista arvottamista. 

Onko kirkolla oikeus pitäytyä perinteisessä opissa ja tarpeen tullen myös perustella se? Perusteet löytyvät Raamatusta, joka kirkon opin mukaan on sen ylin ohje ja auktoriteetti. Sen valossa on asiallista sanoa, että perinteisestä ihmis- ja avioliittokäsityksestä luopuva kirkko lakkaa olemasta kristillinen kirkko. Se on hylännyt hyvän tien ja kääntänyt selkänsä Vapahtajalle.

Olennainen kysymys on riistämmekö yhdeltä ihmisryhmältä oikeuden kuulla hyvän paimenen ääni Jumalan sanassa. Sanoma rakastavasta Jumalasta, joka kutsuu meitä monella tavalla rikkinäisiä ja rikkoneita tuomion alta armoon - ja sitten elämään Hänen läheisyydessään, sopusoinnussa Hänen hyvän, elämää rakentavan ja suojelevan tahtonsa kanssa. Armon varassa.