Muutama sana runoistani, jotka vain näyttävät runoilta, mutta ovat runouden tarkastelua


Joskus syntyy näinkin hienoja vastakohtaisuuksien ja ties minkä pyörittelyjä, mutta runoilija en ole, en. Kaukana siitä. Runojen kirjoittaminen on minulle ei enempää kuin omalaatuinen keino harrastaa sitä, mihin kirjoittamisessa/puhumisessa ei normaalisti ole mahdollisuutta: tarkastella välinettä itseään. Vähän niin kuin kirvesmies joka pysähtyy katselemaan työkalua ja tekee siitä toimituksen. Siinä saattaisi käydä niin että talo jää rakentamatta, tai tarkastelun tuoksinassa laudat menee sikin sokin. 

Olen havainnut, että runon kirjoittaminen on yksinkertaisesti paras ja miellyttävin tapa tarkastella runoutta. Siinä sitä sitten pohtii sanojen muotoutumista, kieltä ja sen ilmiöitä, kirjoittajan tietoisuutta itsestään kirjoittajana, itseään rivien väleissä. Runoissa jos missä ilmenee sanojen vaikutusvoima, puhumisen manipuloiva ja propagandistinen luonne, millä en nyt tarkoita pelaamista ja kieroilua, vaan ylipäätään sitä, että tietyllä tavalla järjestettynä sanat paremmin kuvaavat ja välittävät asiansa kuin toisella tavalla järjestettynä. Jos olemme rehellisiä pyrimme järjestämään sanamme niin, ettemme silloinkaan, kun pyrkimyksenämme on vaikuttaa ihmisissä myötämielisyyttä tavoitteitamme kohtaan, tee sitä kertomalla valheita tai tarkoitushakuisia osatotuuksia, joilla väritämme ja mustamaalaamme vastapuolen tavoitteita. Ja jos olemme rehellisiä, myönnämme, ettemme ole tässä aina onnistuneet.

Runouden kirjoittaminen on oivallinen keino kaiken tämän tarkasteluun, itsensä tarkastelemiseen kielenkäyttäjänä, itseään koskevien mielikuvien ja tulkintojen luojana. Ihminen on kyllä melkoinen temppuilija. Tarvittaessa hän löytää itsestään vaikka minkälaisia defenssejä ja tunnustettavia syntejä, jos niiden taakse pääsee sopivasti piiloon sellaista, mitä ei ilkeä tunnustaa edes itselleen.

Anyway, muista ja monin verroin tärkeämmistä mielenkiintoni kohteista johtuen runoiluun (tai kielen ilmiöiden tarkasteluun runoa kirjoittamalla) ei yleensä juurikaan ole aikaa, ja hyvä niin. Täytyy sitten tarkastella itseään Jumalan sanan edessä ja pyytää Jeshuan kirkkauden valoa nähdäkseen minkä on itseltään peittänyt. Silloin vasta paljastuukin omaehtoisten itsetutkistelujen ja motiiveista perillepääsemisen tavaton pinnallisuus. Voi minua! 

Ihminen joutuu sanomaan niin kuin Jesaja: "Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin." En tiedä kuinka laajalti tai syvälti Jesaja Jumalan ja itsensä näki, joskus aavistuskin Pyhän kirkkaudesta riittää. Ja niin se on, ettei voi katsella Jeesusta, jos ei suostu näkemään myös itseään. Sanan valossa. 

Pyhän kohtaaminen kannattaa. Armolle avautuessaan kurjinkin löytää tien, uuden vapautuneen hengityksen, aamukasteen pehmeyden ja tuoreen ilon. Elämä alkaa taas tuntua Elämältä.

ROHKEUDESTA-runon kirjoitin 3. marraskuuta 2011. Koin että runon nimi pitää olla Rohkeudesta. Runsas viikko myöhemmin osallistuin Aito avioliitto ry:n syysjuhlaan. Puheenvuoroista mieleeni on jäänyt erityisesti Kalervo Aromäen hieno luento ihmisyyden kivusta ja rohkeasta elämään sitoutumisesta, jossa rakkaudesta tulee kaiken määrittävä perusta. Samoja teemoja olen runoissani pohtinut kirveen tarkastelun lomassa, joten aihe tuntui mukavasti tutulta. Asiaan liittyen Aromäki mainitsi sitten vielä, että sana rohkeus (courage) tulee ranskankielen sanasta coeur (sydän). Koska puheenvuoroni oli Aromäen jälkeen, katsoin parhaaksi aloittaa lukemalla runon.

Kiitos vielä järjestäjille lämminhenkisestä juhlasta. Edellisen yön unet olivat jääneet kolmeen ja puoleen tuntiin, mutta juhlasta palatessa koin oloni virkeämmäksi kuin lähtiessä, vaikka takana oli 500 km autossa istumista: 250 per siivu. Saunan lauteilla syntyi Kipuni ikkunasta -tanka mukavan päivän päätteeksi.

Ihanaa ja elämäntäyteistä marraskuuta, joulukuuta ja - kevättä kohti - kaikkine kipuinesi, kysymyksinesi ja turhautumiesi kanssakin valolle avautuen, elämän mahdollisuuksille, olemisen ihmeelle ja ilolle: Kukaan ei voi ottaa sinun paikkaasi, ei elää sinun kohdallasi, sinun puolestasi; se on vain ja ainoastaan sinulle annettu lahja.