Pohdiskelua 11. 12. 2019 (1/2)

Ei hyssyttelylle ! Ei vihapuheelle ! 

Ei homojen kirkolliselle vihkimiselle ! 

Ei homofobialle ! Kyllä Jeesukselle !

JOTKUT KRISTITYT pahastuivat uudelle pääministerille kirjoittamastani avoimesta kirjeestä jonka alussa onnittelin häntä valinnan johdosta ja toivoin viisautta viran hoidossa. Jotkut myös kokivat postaukseni halventavista heitoista ja häpeällisestä puheesta hyssyttelyksi tai niiden asioiden kannattamiseksi, joissa ei saa puhua häpeällisesti. Kommenttini ei kuitenkaan kohdistunut ainoastaan pääministerin halventamiseen vaan kaikkeen ala-arvoiseen puheeseen, jossa henkilöltä riistetään hänen arvonsa Jumalan luomana ainutkertaisena ihmisenä. Missään asioissa ei saa puhua häpeällisesti, tai paremmin sanottuna: hävyttömästi.

Kuinka minun olisi tullut aloittaa kirjeeni Suomen pääministerille? "Mee pimu kotiis häpeemään, mä toivon sulle hitosti järjettömyyttä ettet kykenisi tekemään yhtään viisasta päätöstä." Tämäkö olisi ollut kristillistä? Jumalan sanan mukaista? 

Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1.Tim.2:1-4) 

Muutama jae myöhemmin kehotetaan rukoilemaan 

kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä. (2:8)

Kristillisyyden alkeisiin kuuluu "rakasta syntistä, älä hänen syntejään". 

Jos puheemme on halveksivaa ja vihamielistä, ja jos puolustelemme sitä vedoten ettei saa hyssytellä, rakastamme syntiä. Kuinka voimme kohottaa pyhät kädet vilpittömään rukoukseen Jumalan edessä - jos rakastamme syntiä? Raamatun mukaan halveksiva, häpeällinen ja kunniaton puhe on synnillistä. Sitä ei saa puolustella eikä hyssytellä. Siitä on tehtävä parannus. 

Jumalan sanan alamaisuuteen taipuminen vapauttaa rukoukseen auktoriteetin.

EN OSAA sanoa mikä jonkun toisen kohdalla on vihapuhetta ja vältän termin käyttöä, koska se on poliittisesti latautunut ja koska sitä käytetään väärin. Jumalan sanan valossa osaan kuitenkin arvioida milloin oma puheeni on vihapuhetta. Jos Jumalan Henki osoittaa hiljentyessäni Hänen edessään että olen puhunut lähimmäisilleni tai lähimmäisistäni tavalla joka ei vastaa hänen ihmisarvoaan eikä minun kristillisen kutsumukseni arvoa Jumalan lapsena ja Jeesuksen opetuslapsena, saan tehdä parannusta valehteluistani totuutta vastaan.

Jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille. (Jaak. 3:14-18)

Tulkitsen tämän niin, että jos vaikka puhunkin oikeista asioista ja sinänsä teknisesti oikein, mutta teen sen Kristuksen sovitustyötä halventavalla tavalla, olen valehdellut totuutta vastaan. Olen antanut totuudesta virheellisen kuvan. 

Hän joka on totuus, on kutsunut minut vaeltamaan yhteydessään. Häntä katsellen ja kuunnellen. Sanaa noudattaen. Jumala haluaa että sanani olisivat osa sisimmästä juoksevaa elävän veden virtaa, ei siitä erkaantunut haisevaksi muodostunut uskonnollisen moralismin lätäkkö.

Tämä on yksi niitä asioita mitä koin että Jumala erityisen voimakkaasti asetti sydämelleni nuorena uskovana opetellessani kristinuskon alkeita. "Minun totuuteni menee tosiasioita syvemmälle, se ulottuu sydämesi asenteisiin ja tarkoitusperiin. Jos näet veljesi tai siskosi lankeavan ja levittelet hänen lankeemuksiaan ja heikkouksiaan, saattaa olla että kaikki mitä puhut on totta, mutta se ei ole totuudellista. Siinä ei ole minun läsnäoloani. Silloin et ole kuunnellut minua, et ole antanut minun tavoittaa sydämesi syvyyksiä."

Jumalan sanan edessä joudun sanomaan: Sinä yksin olet viisas. Minä en kykene. En osaa enkä ymmärrä. Herra kysyy annanko hänen kyetä - annanko hänen ylivertaisen rakkautensa, joka on vuodatettu jokaisen uskovan sydämeen Pyhän Hengen kautta ja joka ei ole riippuvainen inhimillisestä ymmärryksestäni ja kyvyistäni, viedä minut ristille, ja sen kautta Hänen voittonsa kokemiseen?

Kuinka voimme ajatella että vahva ruoka sulautuisi meissä toiminnaksi, ja rukouksissa olisi Jeesuksen nimen auktoriteetti, jos emme kykene ottamaan vastaan edes maitoruokaa? Jeesuksen voittama on voittaja Jeesuksessa. Sitä voittoa ei puserreta esiin eikä toitoteta lihallisessa mahtipontisuudessa. Se on Hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Meidän kuolemassamme, synnin ja kuoleman vallan alta nousemisessamme Hänen kanssaan. 

Jos nostamme Jumalan sanaa pahuutta vastaan niin kuin kuuluu, sen täytyy saada käsitellä myös omat syntimme ja väärä mielenlaatu. Ihmisten halveksiminen, parjaaminen ja solvaaminen on pahuutta jonka Jumalan sana tuomitsee. 

Terveellistä maitoruokaa taisteluiden keskelle muistuttamaan millainen asenne seurakunnassa tulee olla ihmisiä - ei siis muiden eikä omaa pahuutta kohtaan, mutta Jumalan rakastamaa ja kutsumaa ihmistä - kohtaan:

Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille. Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. (Luuk.6:26-28)

Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. (Room.12:14)

Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä? (Jaak.3:9-11) 

Kannattaa lukea Jaakobin kirjeen ensimmäinen luku kokonaisuudessaan. Siinä on hyvää ravintoa arvotaistelun keskelle.

ELÄMME ÄÄRIMMÄISEN vakavaa aikaa. On vakava virhe jos kristityt "hienotunteisuudesta" ovat hiljaa ja vaikenemisellaan hyväksyvät kehityksen, joka johtaa sananvapauden ja ihmisoikeuksien kaventumiseen. Hienotunteisuus on usein kaikkea muuta kuin hienotunteisuutta. Se on itsekästä oman minän varjelua vaikeilta tilanteilta, joissa ehkä joutuisimme epäsuosioon ja saisimme leimoja. 

Nyt täytyy pitää ääntä. 

Mitä äänekkäämpiä olemme sitä tärkeämpää on, mitä äänessämme kuuluu. 

Parikymmentä vuotta sitten koin että Jumala lähetti erotiikkamessuille todistamaan Jeesuksesta. Painatin itselleni paidan jossa luki "Rakkaus on enemmän kuin tunne" ja selkäpuolella "Seksi on tarkoitettu avioliittoon. Avioliitto miehelle ja naiselle." Kirjoitin tilaisuutta varten suorasukaisen traktaatin, joka kertoi pornon yhteydestä henkivaltoihin ja riivaajiin (mm. viettelyksen ja lumouksen henki) ja jossa esitettiin kutsu tehdä parannus ja ottaa Jeesus vastaan. 

Halliin kyhätystä kahvilasta oli näkymä käytävän toiselle puolelle asetettuun suureen tv-ruutuun joka esitti pornovideoita. Seisoin televisioruudun vieressä niin että ruutua katselevat joutuivat lukemaan paidan selkätekstiä.

Astelin nurkassa olevaa telttaa kohti, jonka edessä kyltti mainosti maksullisia yksityisesityksiä. Teltalta lähti kävelemään vastaan nuorehko, käytännössä alaston nainen vaatetuksenaan narumaiset bikinit. Tarjotessani naiselle traktaattia tämä tuhahti ja kääntyi takaisin teltalle, mutta vilkaisi vielä kasvoihin. Tapahtui jotain koskettavaa. Nainen palasi eteeni ja painoi päänsä, otti traktaatin ja kiitti hiljaa, minkä jälkeen hän poistui telttaan.

Muutaman minuutin kuluttua kuulutettiin "sadomasokistinen lesbo-show". Toinen lavalla esiintyvistä henkilöistä oli tämä nainen. Olen rukoillut hänen puolestaan enkä tiedä mitä hänelle kuuluu, mutta sydämestäni toivon että hän löytänyt Jeesuksen pelastajakseen.

On ihmisiä jotka ovat tottuneet pääsääntöisesti kahdenlaiseen reaktioon. Himoon, jossa heidän ruumiinsa on toiselle tyydytyksen väline - tai paheksuntaan, joka mitätöi heidän ihmisarvonsa. Ymmärsin myös että halveksunnaksi kasvava paheksunta on usein suojamekanismi, jolla itse seksuaalisuudessaan rikkinäinen työntää "haureelliset" pois luotaan varjellakseen itsensä joutumasta himon valtaan. Jumalan armosta varjelluin niin himolta kuin halveksunnalta, ja sain kokea ehkä aavistuksen Jumalan rakastavasta myötätunnosta tätä kallisarvoista ihmistä kohtaan. Uskon että rakkaus oli se, mikä läpäisi hänen suojamuurinsa. Kokemus oli itselleni tärkeä ja sisäisesti tervehdyttävä.

Olen kokenut samaa myöhemminkin, ja minuun koskee ajatellessani että maailmassa on ihmisiä joita ei ehkä koskaan ole katsottu rakastaen. En koe olevani erinomaisen rakastava persoona, mutta tiedän että Jumala, joka on rakkaus, haluaa parantaa kansaansa Hänen parantavan rakkautensa välikappaleiksi, tehdä meistä astioita välittämään armoa kipeään maailmaan, ja liian usein välitämme jotain muuta. 

Messuilla kohtasin myös pari seurakuntakuvioista tuttua veljeä, jotka eivät olleet evankelioimassa. Toinen, televisiossakin esillä ollut hengellinen vaikuttaja hämmentyi ja joutui lähes paniikkiin. Vaikutti siltä että hän olisi halunnut juosta pois, mutta ei kyennyt poistumaan messuilta koska oli jo niin syvästi himon sitoma. 

Useita vuosia myöhemmin jouduin itse seksuaaliseen lankeemukseen, mistä seurasi kahdeksan vuoden orjuus synnin siteissä. Synnilläni vahingoitin itseä ja toista ja hankaloitin hänen elämäänsä monella tavalla. Hengellinen kasvu estyi. En voi syyttää muita kuin itseäni. En kuitenkaan oikeuttanut syntiä enkä puolustanut sitä, tiesin tekeväni väärin ja myönsin sen joka päivä. Hirvittävintä oli kokea että Jumalan läsnäolo oli poissa. Luin Raamattua ja rukoilin, mutta elämäni todisti etten kunnioittanut lukemaani sanaa. En tiedä olinko pelastettu vai oliko Jumala ottanut Pyhän Henkensä pois, luulen että olin vielä sisällä armossa, mutta ennen pitkää seurauksena olisi ollut hengellinen kuolema.

Parannuksen tehtyäni sain kokea että Jumala on ihmeellinen parantaja ja uudistaja. Se on valtavaa armoa. Hirvittävintä mitä uskovalle voi tapahtua on, että hänen ymmärryksensä pimenee. Synti ei enää olekaan syntiä. Jeesus muuttuu Herrasta pelkäksi vapahtajaksi, mikä tarkoittaa ettei Hän todellisuudessa ole enää edes Vapahtaja vaan jonkinlainen uskonnollinen kiiltokuva, joka liimataan syntielämän päälle. Rukous muuttuu ehkä sisäiseksi mietiskelyksi ja mielikuvaharjoitukseksi eikä sillä lopulta ole sisällöllistä eroa joogameditaatioon. Tämä on surullinen kehitys monen Jeesuksesta luopuneen kohdalla. 

USEIN KUULEE sanottavan että "maa saa sellaiset hallitsijat kuin on ansainnut". Voi olla. Tai ehkä maa saa sellaiset hallitsijat kuin kristityt ovat luopumuksella ja synneillään maalle ansainneet, koska näkyvien tai salaisten syntiemme vuoksi emme ole voineet siunata hallitusta ja eduskuntaa pyhin käsin? 

Tämä koskee myös ja erityisesti kirkkoa ja seurakuntia. Jos uskovana elän synnissä toivotan synnin tervetulleeksi seurakuntaan, koska se on Kristuksen ruumis jonka osa olen. Jos olen paimenvirassa ja elän salaisessa synnissä josta en tee parannusta, vedän pimeyden henkivaltoja seurakuntaani. Kun katselemme yhteiskunnan ja seurakunnan tilaa, meidän täytyy uskovina myöntää oma vastuumme. On turha syyttää syntisiä johtajia ja syntisiä paimenia. Heillä on oma vastuunsa kansakunnan ja ennen kaikkea Jumalan edessä eikä kukaan pääse vastuutaan pakoon, ennemmin tai myöhemmin jokainen kohtaa tekojensa seuraukset, mutta yksilöuskovina meidät on kutsuttu rukoilemaan niin maallisten kuin hengellisten päättäjien puolesta. 

Kristittynä etuoikeutesi on kohottaa kätesi maallisten päättäjien ylle ja anoa Jumalaa vaikuttamaan terveitä ajatuksia. Vanha saarnamies oli kuunnellut paikkakunnan uuden pastorin saarnaa sunnuntain jumalanpalveluksessa ja puuskahti kotiin kävellessään: "Kaikkea sinäkin pastoriksi laitat!" Jumala oli jyrähtänyt takaisin: "Eivät kaikki paimenet ole minun asettamiani, ja rukoile hänen puolestaan, että hänkin saisi sanoja minulta". Saarnamies kertoi että arvostelun tarve häipyi. Seuraavana sunnuntaina hän istui kirkon penkissä kädet ristissä ja rukoili papin puolesta.

Kohdattuamme oman armontarpeemme ja murruttuamme Jumalan rakkauteen, tarve syyttää poistuu - tahdomme kasvaa syvemmälle Jumalan armon ja pyhyyden kokemiseen ja rukoilemme viisautta voidaksemme välittää Hänen rakkauttaan seurakuntaan ja maailmaan. Syytösmielen tilalle on tullut tarve olla Jumalan käytössä.

Paavalilla oli evankelistan kutsumus: 

Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista! (1.Kor.9:16)

Kaikilla uskovilla ei ole evankelistan kutsumusta, mutta jokainen joka antaa Pyhän Hengen puhdistaa itsensä vääryydestä, saa kokea kuinka Jumalan rakkaus vaikuttaa sisäisen pakon elää Jeesuksen todistajana. Rakkaus vaatii kasvamaan oikeaan suuntaan, syvemmälle Jeesuksen tuntemiseen ja Isän rakkauden ulottuvuuksiin.

Kristuksen rakkaus vaatii meitä... että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut (2.Kor.5:14,15)

Kiitos Jumalalle armosta. Emme elä siinä mitä olisimme ansainneet, vaan mitä JEESUS KRISTUS SOVITUSTYÖLLÄÄN ON SEURAKUNNALLE ANSAINNUT. Armo ei anna lupa syntiin eikä synnin puolusteluun, mutta se tuo voiman tehdä parannusta. Ja voiman pitää esillä Sanaa. Ja voiman toivottaa Jumalan Henki tervetulleeksi kansakuntaan tuottamaan synnintuntoa, parannuksenteon tarvetta ja armon avautumista.

Nyt tarvitaan sitä että uskovien sydämiin laskeutuu katumuksen ja uudistumisen henki pitääksemme esillä Jumalan sanaa sellaisessa rakkaudessa ihmisiä kohtaan, että vihollisen valta murtuu.

Anna Herran poistaa hengellisestä elämästä tukokset ja ota suusi päältä väärän hienotunteisuuden (lue: ihmispelon) asettamat teipit. Rakkaus ei voi olla hiljaa.

NIIN EHDOTTOMAN tärkeää kuin raamatullisen arvomaailman ja ajankohtaisten haasteiden edellyttämän kristillisen sukupuolikäsityksen esillä pitäminen onkin, se ei tuo voimaa elää kristittynä. 

Voima tulee siitä että focuksemme on Jeesuksessa ja alamme juhlia Hänen voittoaan. Maailmassa on ainoastaan yhdenlainen vihollinen: voitettu vihollinen. Taistelu ei ole ihmisiä vastaan vaan "pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa" ja Jeesuksen nimessä on auktoriteetti.

Kun nöyrrymme Jumalan sanan alle ja lähdemme tekemään parannusta omissa asioissamme ja asenteissamme, saamme sitten pitää esillä Sanaa - aggressiivisena vihollisen suuntaan, mutta rakkaudessa ja myötätunnossa ihmisiä kohtaan.

Jokainen parannussaarnaaja ja Jumalan profeetta on aloittanut itsestään. Jesaja huusi Jumalan pyhyyden kohdatessaan:

"Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin." 

Sinun ei tarvitse olla parannussaarnaaja eikä profeetta. Jumala itse nostaa oikeat parannussaarnaajat ja profeettansa. Uskovina ensisijainen kutsumuksemme on kasvaa Jumalan lapsina armon ja rakkauden tuntemisessa, Hänen tuntemisessaan, ja antaa Jumalan Hengen purkaa elämästämme rakennelmia jotka estävät Hänen pyhittävää ja parantavaa työtään. 

Jumalan sanaa esillä pitävän ei tarvitse olla täydellinen. Usko täydelliseen Jeesukseen riittää, ja nöyrä rukous, että saisi olla Hänen työpöydällään ja käytössään.

Lisää pohdiskelua aiheesta:

Pohdiskelua 11.12.2019 (2/2)

Dialogin ja opin tärkeydestä pohdiskelua
"Ainoa mahdollinen kompromissi voisi olla, että omantunnon syistä..."
Avoin kirje Sanna Marinille